ELRIM
 
 

Palvelut ja toiminta

ship

Tutkii, kouluttaa, kääntää, julkaisee, keskustelee, innostaa ja rohkaisee

Tutkimus:

ELRIM tukee erityisesti akateemisella tasolla tapahtuvaa islamiin kohdistuvaa tutkimustyötä tarjoamalla opastusta, tutkimukselle otollisia tiloja ja puitteita sekä yhteyksiä turkkilaisessa kontekstissa.

ELRIM:in toimintapisteissä on käsikirjastot, joissa on aineistoa erilaisia islamiin ja kristinuskoon liittyviä tutkimushankkeita silmällä pitäen.

Tällä hetkellä on käynnissä turkkilaiseen imaamikoulutukseen liittyvä tutkimushanke.

Koulutus ja luennot:

ELRIM tukee myös pienimuotoista tutkimustyötä ja islamin opiskelua, joka toteutuu Turkissa ja Saksassa tapahtuvan vaihto-opiskelun, kansainvälisten harjoittelujen ja ryhmämatkojen yhteydessä.

Verkostojensa ja yhteistyötahojensa kautta ELRIM tarjoaa mahdollisuuden myös kristinuskon opiskeluun. Turkkilaisille opiskelijoille pyritään järjestämään kursseja kristinuskoon liittyvistä asioista myös suomalaisessa kontekstissa.

ELRIM järjestää luentoja, seminaareja ja työpajoja omissa tiloissaan. ELRIM:in verkostoon kuuluvia asiantuntijoita ja kouluttajia voi pyytää osallistumaan myös muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin.

ELRIM:in luentotarjottimelta löytyy luentoja mm. seuraavista aiheista:

1. Kristityt ja muslimit: sisaruksia Aabrahamissa vai velipuolia?
2. Aabrahamin riitainen perikunta, kristityt ja muslimit.
3. Allahin ykseys ja Jumalan kolmiykseys
4. Isa ibn Mariam vai Jeesus, Jumalan Poika?
5. Perjantairukous ja sunnuntaimessu: kuinka kristinuskon ja islamin jumalakuva näkyvät liturgiassa ja yhteisön elämässä
6. Kefale-struktuuri kristinuskossa ja islamissa: jumalakuvan vaikutukset naisen asemaan
7. Moderni sekularismi - kirstinuskon ja islamin yhteinen haaste?
8. Terrorismin uskonnolliset juuret?
(Mistä juuresta kasvaa islamilainen fundamentalismi - mikä on se luonne?) M. Martikainen (Kutbi-esitys)
9. Kristinuskon kuva islamista - Islamin kuva kristinuskosta: haasteena toinen toisensa totuudellinen tunteminen!
10. Missio ja dialogi vai dialogi ja missio? Kristityt ja muslimit käyvät keskusteluun.
11. Katsaus Anatolian vanhojen kirkkojen tilanteeseen tänä päivänä
13. Protestanttisten kirkkojen historia Anatoliassa

ISLAMKURSSIT:

1. Islamin synty - klassinen käsitys ja uusimmat tieteelliset hypoteesit
2. Islamin perusopit ja pääsuuntaukset
3. Elämä muslimina
4. Islam kristikunnan poliittisena ja teologisena haastajana
5. Islam ja kristinusko - mikä yhdistää, mikä erottaa?

Luentoja voi saada suomeksi, saksaksi, englanniksi ja turkiksi. Luentoajankohta on syytä sopia hyvissä ajoin etukäteen. Luennoitsija ja mahdolliset kulukorvaukset sovitaan tapauskohtaisesti.

Erityinen painopiste ELRIM:in toiminnassa on tukea turkinkielisessä maailmassa tapahtuvaa kristillisen teologian koulutustoimintaa.

Kääntää

ELRIM tukee luterilaisen kirjallisuuden kääntämistä turkinkielelle.

Julkaisee


ELRIM julkaisee tuottamaansa materiaalia tai käyttää muita julkaisukanavia ja -mahdollisuuksia. ELRIM panostaa myös audiovisuaaliseen viestintään.

Keskustelee

ELRIM:in asiantuntijoita voi pyytää mukaan islamiin ja kristinuskoon liittyviin keskustelutilaisuuksiin. ELRIM:in toiminnan piirissä on syntynyt pitkä kokemus ja myös syvällinen näkemys uskontojen välisestä dialogista.

Innostaa ja rohkaisee

ELRIM:in toiminnan tavoite on innostaa ja rohkaista kristittyjä ymmärtämään islamia ja muslimeja ymmärtämään kristinuskoa. Jos Sinulla on mielessäsi uusi lähestymistapa tai hyvä idea, jolla voisimme edesauttaa ymmärryksen lisääntymistä, olemme kuulolla.

 

 
 

Yhteydenotot: info(a)elrim.org

TOIMIPISTEET

Saksa, Mannheim

Suomi, Hausjärvi

Turkki, Istanbul

Finnish
Turkish
English German
 
   
Elrim © 2005